Sunday, December 30, 2007

Nälkäinen kirjotus

Oon lukenut joitakin blogeja tässä joulun jälkeen ja huomannut monesta, että muut on jo kyllästyneet välipäiviin ja kaipaavat arkea, minä en kyllä. En ikinä! Sittenkö jos on lapsia ja haluais jo lapset kouluun ja kaiken rutiiniksi? Mulla on ollu usein tilaisuus venyttää joululoma loppiaiseen asti niinkun nytkin ja lomasta on vaikea luopua, vaikka saan pitää pidemmän loman kun muut, mutta ei kyllästytä sitten ollenkaan! Hienointa on hipsiä aamulla yöpuvussa (uudessa joulupukin tuomassa) ja venyttää aamua iltäpäivään ja tarmoilla sitten illalla tai olla vaikka tekemättä mitään jos ei jaksa (yleensä ei jaksa). Ei tarvi miettiä, että kello on aamulla soimassa ja pitää lähteä tarpomaan vesisateeseen. Maanantaiksi luvataan jo miinusasteita (-0C, mutta jostakin kai pitää aloittaa) ja jollekin päivälle lumisadetta ja joillekin pakkasaurinkoa. Ei viime vuonnakaan ollut lunta tähän aikaan.



Jääkaappi oli mennyt joulun aikana rikki, huomenna saapuu uusi. Pitää herätä aikaisin sulattamaan pakastinta joka toimii siis vielä, mutta koko romu pitää kuitenki rahdata pois uuden tieltä. Kirjoittelin äsken kalenteria ensi vuodelle ja synttäreitä kirjottaessa tajusin, että tutut alkaa olla jo paljon lähempänä kolmeakymmentä kuin kahta. Mikäs siinä silti. Mulla on nälkä nyt. Jääkaappi sijaitsee nyt siis parvekkeella ja tuntuu että ehkä napostelu on jääny vähän vähemmälle kun pitää vaivautua sateiselle parvekkeelle hakemaan jotaki jos mieli tekee. Näin laiska on tämä tyyppi siis.

Wednesday, December 26, 2007

26.12

Huomenna on arki, ainakin melkein ja joillekin. Ajattelin aloittaa arjen tosissani vasta 8.1. Huomenna aion käydä katsomassa löytäisinkö alennuksesta jonkun villatakin. Olen nauttinut järjettömiä määriä sokeria eri muodoissa. Tulee jo silmistä ja korvista ylös ja ulos, mutta en pysty silti vastustamaan kun kävelen maljan ohi joka on kukkurallaan vihreitä kuulia (tai oli). Olin kuitenkin kunnollinen ja söin ison lautasellisen ruokaa, porkkana-, lanttu- ja perunalaatikkoa, perunapalloja, tofua ja punajuurikuutioita. Päälle tosin söin vielä ison kulhon jätskiä ja meinasin nukahtaa telkkarin eteen.

Lähdettiin tänään käymään huutokaupassa, liian prameita tavaroita siellä oli. Yksi hieno talonpoikaiskaappi johon olis saanut hienoja astioita näkyville, mutta se hinta meni yli kolmensadan. Ulkona on kamala sää, vesisade ja tuulee. Välillä alkaa tekemisenpuute vaivata. Äsken laitoin koiran ja kaksi marsua samalle sängylle ihmettelemään toisiaan, mutta ei ne ole oikein huomaavinaan edes. Koirus heiluttaa häntää vaan.

Monday, December 24, 2007

Joulu



Kuvan jälkeen koppaan ja kuusen alle ilmestyi iso kasa lahjoja!

Wednesday, December 19, 2007

Päivä

Valokuvailijatyyppi ehtii enää tämmösiin suorituksiin omalla ajalla.






Monday, December 10, 2007

Aamunen

Maanantai. Heräsin 7.40 ja joka paikkaa pakotti eilisen tai koko viikon työhommien takia. Eilen oli 13,5 tunnin päivä. Illalla ei edes väsyttänyt niin paljon kun olis aatellut. No aloin kuitenki lähtemään kouluun ja sitten tuliki viesti, jossa sanottiin että jääkäähän kottiin, opettaja on sairas! Jee, ihan paras päivä tämmöselle. Nyt oon tässä laiskotellu, syöny hot rodeja ja lokumeita ja odottanu että tulis valoisaa niin voisin ottaa vähän kuvia jutuista, mutta kello on nyt puoli kymmenen ja vieläki on pimeää.

Klo 11. Ei ole paljon tullut valoa, koetin ottaa vähän kuvia silti. Tässä on norsu Perusta! (Melkein kuulosti siltä, että olisin käynyt Perussa, olisinkin! Tahtoisin kyllä Etelä-Ameerikan matkalle vaikkakin Argentiinan ystävät on muuttaneet Malesiaan.)


Saturday, December 8, 2007

Muussi

Oon ollu vähän työmyyränä ja unohtanut melkein kaiken muun. Oon kyllä salaa vähän miettinyt joulujuttuja kun on ollut hiljainen hetki (ei montaa ole ollu neljään päivään). Äsken kävin hakkaamassa naulan ulko-oveen ja ripustin joulukranssin. Parvekkeella on jo valot ja lyhty ja sypressikin, joka taitaa olla aika kovilla tuolla myrskyssä. Vettä on satanu vaakatasossa ja se ei joulumieltä oo lisännyt ainakaan. Ei se kai ole pakkastakaan luvannut.

Poika on ollut hyvä, sain mukaan kotiin pastapussin (semmonen jossa on soijapaloja siis "lisää vesi"-pastaruoka) ja maailman parasta herkkua eli viinirypälelimpparia. <3

Oon ollut väsy ja eilenki nukahdin olohuoneen lattialle. Mulla ois jotakin uusia juttuja joista tahdon ottaa kuvan, mutta tarviin päivänvaloa eli ehkä tiistaina vasta. En jaksa nyt enempää oikeestaan.

Tää pelasti nyt illalla ja toi hyvää mieltä ihan huipusti,
http://www.zshare.net/audio/53943963f5abdb/

Sunday, December 2, 2007

Hyvää sunnuntaiaamua

Herätessä odotti aikamoinen yllätys!