Heisan

Niin taijan olla vähän kiireinen ennen reissua, joka alkaa jo perjantaina. En ehdi oikein edes ajatella! Tänään kuljin aikaisin usvaisen pellon reunassa ja kotiinpäin kun aurinko laski. Siinä välissä olikin vaan pimeää ja punaista valoa. Sellaisia on tulevat päivät nyt. Lisää ehkä sitten muutaman viikon päästä. Voikaa hyvin. Pus.
Intiaaaan

Korean bussi marrasakuussa 2005
Uh. Vietettiin juuri monta tuntia perehtyen Intian junalippuihin ja vaihtoehtoihin siirtymisessä paikasta Varanasi paikkaan Haridwar, että voikin olla vaikeaa. Nyt on jos jonkinmoista lippua varattu ja suunnitelma näyttää suunnilleen tältä:
Päivä 1-4 Delhi
Päivä 5 Agra
Päivä 6 Delhi
Päivä 7-10 Varanasi
Päivä 11-14 Haridwar (Rishikesh)
Päivä 15 Delhi ja puolenyön jälkeen takaisin kotiin, johon saavutaan aamukuudelta ja pikaisen kotonakäynnin jälkeen hyppään bussiin ja menen kouluun. Vielä ois majapaikkojen varausta ja varautumista mm. sähkökatkoihin, vatsanväänteisiin, vasemmalla kädellä syömiseen ja kaikenmoisiin paikallisten päänkeikutteluihin.
Oon ihastunu korviani myöten sellaiseen korealaiseen laulajaan kun Kim Jung Mi joka on tehny 70-luvulla levyjä. Tulee kotoisa olo. Nyt meen kummiski suihkuun ja jospa söis taas jotakin. Heipa, pus!
Hoi oi

Kävin juur kuvaamassa Hakaniemessä tyyppejä ja kauppojen hyllyjä siis Vii Voaneissa ja muissa. (Ahhhh, muistan nyt kymmenen minuuttia ennen loppua et kerranki voin kuunnella P&P Perjantaishown.) Mut niin, tahtoisin kuvata ihmisiä mut on se aika rasittavaa. Jutustelin hetken kahden korealaisen kanssa tai vähän niinku vielä tuppauduin juttelemaan ku tajusin että ne oli korealaisia. Ainaki oon nyt "haastanut itseni" ja puhunu tuntemattomille ja ottanu niistä kuvia. Kaikki oli vaan ihan hämmentyneitä ja jotkut ei tahtoneet että kuvataan. Ihan ok, paitsi lempparikaupan setä ois saanu suostua. Soitin Terhille ja mentiin Rytmiin mehulle ja suunnittelemaan hävyttömiä rankinglistoja. Karpalomehu oli kirpakkaa mutta hyvää. Sitten kattelin torilla vähän aikaa mummoja ja pappoja. Huusin Huuto.netistä muutes mumppakengät eli Ecco-kengät. Millonkohan ne tuleee.
Huomenna meen Korea Houseen syömään, jee! Oon siis puhunu tänään kolmen korealaisen kanssa. :D
Kirpparia ja löysät jalat eli nuudelia
Tänään hullut heräsi joskus seittemän aikaan. Minä en noussut kun vasta yhdeksän maissa. Mentiin käymään Valtterissa kirpparilla. Melkein piti lähteä Hankoon ja sepä ois ollu kivaa, mutta sit ei menty. Ostin kuvan tavaroiden lisäksi semmosen pienen termospullon ja haaveilen ottavani siihen hyvää teetä ja matkaavani mukavasti kouluun syksyaamuisin. Se bussimatka sinne on ihan siedettävä, ainakin vielä!Vieraat pelaa papupeliä ja katsoo lentopalloa telkkarista. Mua väsyttää ihan hulluna, jalat on ihan löysät. Tulin uudestaan vähän kipeäks, varmaan kun juoksentelin kangaskengissä sateisessa ruohikossa.
Tekis mieli syödä korealaisia nuudeleita ja maata peiton alla. Nii, jalat on ku nuudelia. Kaupassa on nykyään chilinuudeleita ja porkkananuudeleita, täytyy joskus maistaa. On pitänyt, mut unohtunut aina. Koreassa oli uskomattoman hyviä nuudeleita, jotka sitten osoittautukin epä-vegaanisiksi (jotakin kasvis ne oli kuitenki). Myöskin sillon ku oltiin Viljamin luona Hirakatassa niin saatiin jotaki hyvää udonruokaa(kai se oli vai oliko se joku muu?). Ulkomailla yksinkertainen ruoka maistuu aina superhyvälle. Joskus taidettiin tehdä udonnuudeleita kotona, mut ei tullu hyvää. Hmmmm ruokaa.
Spesiaalitytölle!
Tänään ootti iloinen ylläri eteisessä kun tulin kotiin. Nauroin ja kyynelehdin kun luin. Kiitti! <3
Tässä vielä keksejä tuolta Lauttasaaren hyvästä K-kaupasta. Hihhih. Oon selvästi siirtynyt oikein kunnon kameravehkeisiin ku alotin koulunki. Puhelimeen ja kenkälaatikkoon. ^____^

Mukavaa viikonloppuu!
Warm

Olen vaan katsellut bussista lentokoneita ja kulkenut pellonlaitaa. Kengät ja sukat on kastuneet metsässä, mutta muuten on ollut lämmintä sisällä.
Pitkät ajat, tomaatit ja hyvät uutiset
Tänään laskeskellaan pitkiä valotusaikoja. Pahvinen kamera valotti äsken parvekkeella tomaatteja 20 minuuttia. Pelkäänpä, että liian pitkään. Päivällä auringossa riitti kolme minuuttia. Jos jaksaisin niin virittäisin pimiön taas vessaan, harmi kun se on nii hankala siellä. Syksy on tullut sen verran, että taitaa olla aihetta pelätä myöskin tomaattien puolesta. Kotona äitillä oli tomaatit paljon suurempia kun meillä. Viime vuotiseen verrattuna tänä vuonna tulee tosi laiha sato. Viime kesänä olikin kuuma kokoajan.
Tässä tämä uutinen ensilumesta. Kannattaa kiinnittää huomio viimeiseen lauseeseen. Olispa uutiset aina näin ihania. ^____^
Pitsataikina oottelee tuolla pitsantekijöitä. Toinen taitaa olla vielä töissä. Ottaisinkoha palan patonkia tässä ootellessa. Meillä näkyy hurjana kanavia ainakin sata, mut minusta vähän enemmänki vielä. Nyt näkyy kun on 16.9 asti ilmaset. Harmi vaan ku ehtii niin vähän kattella nykyään. Ois kaikki Animal Planetit ja muut!